Lopetin bloggaamisen muka viimeistä kertaa yli vuosi sitten. Vanhojen tekstien selailulla oli kuitenkin omat vaikutuksensa. Ensinnäkin päädyin saanko-vajota-maan-alle-naamapalmuilun siivittämänä poistamaan kaikki tekstit parilta bloggausvuodelta sen enempää pohtimatta. Toisekseen kirjoituskärpänen löysi jostakin sieltä vanhojen tekstien kätköistä tiensä puraisemaan mua uudemman kerran.
Mulle on tapahtunut vuodessa niin paljon ja niin suuria elämänmuutoksia, etten todellakaan koe olevani enää sama ihminen kuin edellisen kerran bloggaillessani. Siitäkään syystä en halunnut vanhoja tekstejä säilyttää kummittelemassa. Kliseitä viljelläkseni-en olisi vuosi sitten osannut parhaimmallakaan kristallipallolla ennustaa eläväni tänä päivänä tällaista elämää kuin nyt elän. Olen ikäänkuin deletoinut elämästäni muutaman ihmisen, joiden läsnäolo oli mulle voimavaran sijaan varsinainen depressaattori (keksin ton sanan muuten just nyt, jahuu). Valmistun (ainakin toivottavasti-mutta mikään ei ole ohi ennen kuin läski täti laulaa..) lukiosta toukokuun lopussa, ja edessä on kauan odotettu välivuosi. Ei oikeastaan siksi, ettenkö mä tietäisi mitä mä haluan tulevaisuudessa tehdä, mulla on kaksi vaihtoehtoista haaveammattia. Koin tarvitsevaani aikalisää kahdesta syystä: mä en vielä tiedä varmaksi, minnepäin maailmaa haluan itseni opiskelemaan sijoittaa, kaikki on vielä ihan auki. Toisekseen mä haluan vielä vähän sellaista aikaa, etten mä ole sidoksissa minnekkään, eikä mun tekemisille ja menemisille ole koulu aikatauluineen esteenä. Vaikka oon viimeisen päälle turvallisuudenhaluinen ihminen ja poden usein ahdistusta siitä, etteivät tulevaisuudensuunnitelmat ole kristallinkirkkaita, jossain siellä stressiahdistuksen takana tää tunne on aika helpottava: nyt jos koskaan mulla on kaikki langat omissa käsissäni, kaikki mahdollisuudet tehdä tästä elämästä just sellaista mitä mä haluan. Kaikki ovet ovat avoinna.
Tällä kertaa en stressaa itseäni lupailemalla postailevani tietyin väliajoin. Raapustan silloin kun on asiaa. Vaikka Kalifornia ja kartano-unelmien sijaan taaperran suhteellisen tasaista arkea kuntosalin, työnhaun ja toinen toistaan sekavampien tulevaisuudensuunnitelmien ympäröimänä, uskon että perus lifestyle-bloggauksen sijaan raavin kasaan enemmän tekstiä mielipidepostausten tyyliin (ja joo, luokittelisin itseni (valitettavasti) ryhmään olen-erimieltä-melkein-kaikista-stereotyyppisistä-näkemyksistä.
Jospa moinen infopläjäys riittäisi näin alkuun. Ei muuta kuin kädet kyynärpäitä myöten ristiin siinä toivossa, että tää kirjoittaminen ottaa tällä kertaa tuulta alleen (hävettää myöntää, että mulla on taipumus aloittaa kaikkea pientä röjektiä, mutta kyllästyn helposti ja sitten innostus häviää..).
 |
| Ja juu, tämännäkönen ämmä täällä ruudun toisella puolen. Tai ainakin melkein, tukka ei oo enää ton värinen, eikä huulessa enää roiku Rapalan ruohikkouistin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti